sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

MAKARSKA, CROATIA part 2

Moikkamoi!

Jatketaanpas koostepostausta Makarskasta :--) Ihana kuulla, että moni tykkäsi edellisestä postauksesta!


Sunnuntaina 2.7 ilma näytti aurinkoiselta, joten suunnattiin rannalle. Iltapäivällä pilviä alkoi kuitenkin kertymään ympärille ja ukkonenkin alkoi jyrisemään, joten oli parempi lähteä takaisin hotellille ennen vesisadetta, joka näkyi jo kauempana. Päätimme pikaisesti valmistautua syömään, sillä nälkä oli kova, mutta huonoksi onneksemme vesisade (joka oli kuin saavista kaadettu) ja kova tuuli kerkesi yllättämään meidät. Ei siinä muuta kuin sateenvarjon ostoon ja kohti ravintolaa, joka osoittautui enemmän kuin hauskaksi kokemukseksi :--D Meno- ja paluumatka meni pelkästään nauraessa, sillä toinen sateenvarjo meni rikki kovan tuulen takia eikä mekko ja tuuli ollut mikään paras yhdistelmä. Loppu hyvin, kaikki hyvin :---D


Tämä pienehkö 'myrsky' jatkui koko yön. Maanantaina 3.7 tuuli niin kovasti vielä aamupäivästä, että päätimme lähteä kiertämään vanhaa kaupunkia vielä uudelleen. Tuuli loppui joskus päivemmällä, tosin ilma oli yhtä lämmin tuuli tai ei. Päivä oli kuitenkin todella kaunis ja oikein mukava 


Tiistai 4.5 oli meidän viimeinen kokonainen päivä Makarskassa. Syötiin aamulla hyvä aamupala ja lähdettiin nauttimaan vielä rannalle auringosta ja meressä uimisesta. Itsehän menin tietenkin hieman palamaan juuri tuolloin ja sain mitä eriskummallisimmat rusketusrajat, mm. kaulassa v-muotoinen, haha :--D 


Rannalla olemisen jälkeen käytiin siskoni kanssa yhden patsaan luona, josta näkyi ihanasti koko Makarska. Samaiseen paikkaan päätettiin kävellä uudestaan illalla ruoan jälkeen, jotta veljeni ja äitini näkisi paikan myös. Voisi kuvitella, että paikassa oli ollut jokin linnoitus tai muu vastaava korkea-arvoisempi paikka joskus todella kauan sitten. Alhaalta löytyi lisäksi mahtavan näköinen luola! 


Keskiviikkona 5.7 olikin suuntana paluumatka. Lento meni todella hyvin ja oli ihanaa, kun pääsimme ikkunapaikalle! Ihmeteltävää ja ihasteltavaa riitti :--)

Helsingissä vietimme noin viisi tuntia junaa odotellessa, mutta aika meni mukavasti enoa moikatessa sekä kahvilassa istuskellessa. Yö vietettiinkin jälleen kerran junassa ja kotona olimme hieman ennen kahdeksaa aamulla. Meninkin suoraan nukkumaan, sillä en itse saanut junassa juuri lainkaan nukuttua.


 Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli juuri sellainen, kuin mistä oli voinutkin haaveilla. Rakkaat sisarukset sekä äiti seurana, mahtavat maisemat sekä kaunis kaupunki täynnä ihasteltavaa  
Tätä reissua on hyvä jäädä muistelemaan hymyssä suin samalla kun suunnittelee uusia reissuja! Kiitos 


 ♥' Roosa

9 kommenttia:

  1. Tosi hienoja kuvia ja upeita erityisesti nuo myrskykuvat!

    https://saraoonav.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Tuo vesi on niin ihanan väristä, pääsisipä tuonne uimaan ♡

    VastaaPoista
  3. Oi onpas ihania kuvia! Varmasti ollut ihana loma <3 Itse en ole vielä koskaan Kroatiaan päässyt, mutta ehkäpä joku päivä sinnekin päin suuntaan reissuun :)

    http://fiiaelina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja oli kyllä ♥ Suosittelen todella lämpimästi Kroatiaa! :)

      Poista