lauantai 31. joulukuuta 2016

VUOSIKOOSTE 2016

Heippa!

Jälleen vuosi pääsi vierähtämään ja on vuosikoosteen aika. En jostain syystä oikein pidä uudesta vuodesta, tuntuu ristiriitaisesti inhottavalta ja hullulta, mutta samaan aikaan aivan hyvältä aloittaa uusi vuosi. 
Viime vuonna tähän aikaan oikeasti pelotti vuoden vaihtuminen, viime vuosi oli niin hullu ja täynnä muutoksia, että mielessä vain pyöri miten käy tämän vuoden kannalta. Noh, melko hullu oli tämäkin vuosi, mutta sitäkin on enää vain muutamia tunteja jäljellä. 


MINÄ VUONNA 2016


Koitin asetella kuvat hieman aikajärjestykseen. Alkuvuodesta hiukset oli punertavat, joista ne vaihtui oranssin sävyyn, siitä ruskeaan, myöhemmin vaaleita raitoja mukaan ja sitä kautta olen koittanut saada omaa väriä takaisin. Alkuvuodesta oli hieman pidemmät hiukset. välissä leikattiin lyhyemmiksi ja nyt ne on taas hieman kasvaneet. 
Suurin muutos on kuitenkin tapahtunut ihan minussa itsessä. Viimevuonna ajatukset oli sekaisin eikä tullut mieleenkään pitää itsestä huolta. Alkuvuodesta heräsin ja päätin tehdä elämäntapamuutoksen. Se piti, josta olen itsekin yhä hieman ihmeissäni. 
Henkinen puoli pääsi koetukselle sekä kasvoi muuttamisen takia. Ei ole ollut helppoa muuttaa vasten omaa tahtoaan toiselle paikkakunnalle ja huomata, että oma paikka ei ole siellä eikä mulla ole siellä mitään muuta kuin koulu. Olen ollut yksinäisempi kuin koskaan, on ahdistanut ja itkettänyt aivan tarpeeksi ja ollut vain ikäväikäväikävä. Mutta koska tilanteelle ei vain voi yhtään mitään, on ollut pakko vain mennä eteenpäin ja here I am. 


MINÄ JA YSTÄVÄT VUONNA 2016


Kuva hieman sumea siksi, koska en tiennyt kaikilta lupaa julkaista kuvaa. Jos kuitenkin tunnista itsesi sieltä, niin iso sydän sulle ♥ 
Keväältä ja kesältä mulla on niin paljon kivoja muistoja ystävien ja perheen kanssa ♥ Oli tyttöjeniltoja, synttäreitä, pieniä ja isompia reissuja oulussa, Empun kanssa laivareissu, Juhannus Ennin kanssa, Etelä-Suomessa viikko lapsenvahtina... Syksyllä sitten halloweenit, äidin ja isän kanssa syötteen reissu ja lukiomme järkkäämät tanssiaiset. 
Lisäksi olen saanut Päikkäreiden keikkojen kautta kaksi aivan ihanaa ystävää ja saanut tutustua muutamiin ihmisiin paremmin 


MUSIIKKI JA MUUTA VUONNA 2016


Vuosi on ollut kyllä huikea keikkojen kannalta. Helmikuussa päästiin Empun kanssa vihdoin ja viimein Cheekin Alpha Omega-kiertueelle Rovaniemelle. Viikko siitä oli täällä vuotuinen Ratrace-tapahtuma, jossa esiintyi Uniikki ja Sini Sabotage. Seuraava keikka olikin sitten kesäkuussa Oulussa, Elias Kaskinen & Päivän Sankarit ♥ Niille, ketkä minut tuntevat ja blogia lukevat, ei varmaan ole jäänyt epäselväksi, että kyseinen bändi on mun ehdoton lemppari! Bändi tuli nähtyä vielä elokuussa, syyskuussa ja joulukuussa, mahtavia reissuja kaikki ♥ Lisäksi käytiin Empun kanssa katsomassa Antti Tuiskua marraskuussa, aivan huippua keikka sekin! 
Tänä vuonna tuli myös reissailtua ympäri Suomea, uusissa että tutuissa paikoissa; Rovaniemi 2x, Oulu monen monta kertaa, Syöte, Espoo, Tampere, Turku (Ruotsin puolella risteilyllä), Laukaa, Äänekoski, Powerpark... 
Kevät oli täynnä kulkua kodin ja koulun välillä sekä opiskelua, kesä oli täynnä vapautta ja reissuja, syksyllä oli sitten muutto ja vielä lisää opiskelua. Lisäksi olen toiminut tutorina, Opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtajana ja Oriflamen edustajana. 

Vuotta 2016 on vaikea tiivistää mihinkään yhteen sanaan. Se oli täynnä hyviä ja ihania hetkiä, mutta joukkoon mahtui myös niitä vaikeita ja inhottaviakin hetkiä, mutta se kai on elämän tarkoituskin. Vuosi opetti ja kasvatti, otti ja antoi. 


Tässä vielä Spotifyn tekemä lista mun tämän vuoden kuunnelluimmista biiseistä. 



2017; new year, new feels, new chances, same dreams, fresh starts. 
365 new days, 365 new chances. 
Tomorrow, is the first blank page of a 365 page book. Write a good one.
Happy new year 



♥' Roosa

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

MERRY CHRISTMAS || MY CHRISTMAS ABC

A amun lastenohjelmat Joka joulu herään katsomaan lastenohjelmat heti ensimmäisestä ohjelmasta lähtien, tänään varttia vaille kahdeksan. Joulupukin kuumalinja ja lumiukko ovat ykkösiä! 
C hocolate Ei paljon selittelyä kaipaa, suklaa = 
E lokuvat Tunnustan, en itse kerkeä kovin elokuvia jouluna katsomaan, mutta kyllä sitä usein edes yhden katsoo, ellei sitten useamman :--) mutta jouluelokuvat on kyllä ihania!
Gingerbread Piparit kuuluu jouluun, vaaleat että tummat, siispä niitäkin joulupöydässä tänäkin vuonna. Lisäksi niiden leipominen on aina kivaa! 


H autausmaa Siellä täytyy jouluna käydä, usein ruoan jälkeen. Ennen en ollut kovin ahkera, joskus saatoin lähteä mukaan mutta nyt sitä ei edes tulisi mieleen jättää välistä. Mummulle sytytän kynttilän 
I lo Niin paljon iloa on jouluna. Kaikki askareet on tehty ja saa vain nauttia juhlasta yhdessä läheisten kanssa 
J oulukuusi Meillä joulukuusi (ei aito) laitetaan yleensä aatonaattona, eli eilen pääsin koristelemaan :--)
K oristeleminen Meillä koristellaan joulukuusen lisäksi taloa todella paljon; tonttupatsaita siellä täällä, kartonkitonttuja ja joulutauluja seinillä että ovissa. Joulukukkia, -valoja, kynttilöitä ja joululiinoja.
L eipominen & lahjat Jouluksi on ihana leipoa kaikkia herkkuja! Lisäksi lahjojen antaminen on ihanaa ❤ Lahjat ei todellakaan ole tärkein asia joulussa, mutta läheisille on niin huippua antaa lahjoja ja katsoa sitten, kun he avaavat ne. 
M alttamattomuus Mutta pakko myöntää, että silti jouluna pieni malttamattomuus iskee, onhan ne lahjat kuusen alla houkuttelevia! Usein veljen kanssa hypistelläänkin lahjoja muilta salassa, heh!
N auraminen Nauru on läsnä, varsinkin illalla pelejä pelatessa! 
O nnellisuus Tätä ei varmaan tarvitse sen kummemmin selitellä. Jouluna sitä vain on onnellinen  


P erhe Tärkeintä joulussa 
R uoat Oi naminami! Meillä löytyykin tänä jouluna ruokapöydästä hieman erilaisempia ruokia perinteisten lisäksi; uutuutena maistellaan mm. perunalaatikkoa ja salmiakki- sekä vaniljalohta. 
S auna Jouluun kuuluu tietenkin sauna, joka meillä lämmitetään päivällä.
T unnelma Toinen tärkeä asia joulussa ❤ 
U nettomuus Vaivaa vähän muutenkin, mutta etenkin näin joulun aikaan! En malta millään mennä  nukkumaan aattoa vasten yönä, 5 tuntia tuli nyt nukuttua :--D
V alvominen Aattona sekä muutenkin joulupyhien aikaan tulee valvottua pidempään, yöt ja illat menee pitkälti jutellessa, syödessä, pelatessa, leffoja katsellessa ja lukiessa :--)
Y hdessäolo Liittyen perheeseen, paras asia joulussa on yhdessäolo 
Ä hky Juhlapyhien jälkeen pikkuhiljaa alkaa tuntumaan ähky jouluruokia kohtaan, mutta hyvä niin! Malttaapahan odottaa taas seuraavaan jouluun :--P



Ihanaa & rauhallista joulua jokaiselle! ❤ Nauttikaa ja rentoutukaa.

❤' Roosa

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

IHANAA JOULUHÖSSÖTYSTÄ! kolumni #2

Julkaistu 30.lokakuuta 2014 Haapavesi-lehdessä

Ensilumet ovat sataneet, kello käännetty talviaikaan ja lauantaina kuukausi vaihtuu marraskuuhun. Sehän tarkoittaa sitä, että joulu lähenee ja ihmisten jouluhössötys alkaa. Ja kuten varmaan moni on huomannut, on kaupoissakin alkanut jo joulusesonki. 

Monet ihmiset stressaavat eivätkä pidä joulusta. Mikä joulusta tekee inhottavan? Onko syynä aikaisin alkava joulusesonki tai lahjojen hankkiminen, mistä päästäänkin seuraavaan kysymykseen: Onko joulusta tullut liian kaupallinen? Koko ajan mainostetaan kaikkia hienoja ja uusia joululahjaideoita, jotka myös maksavat. Ajattelevatko ihmiset niin, että mikään ''pieni'' lahja ei riitä, vaan sen on pakko olla jotain suurta ja siten myös kallista. 

Onko lahjat edes välttämättömiä ja mitä lahja tarkoittaa? Lahjan ei tarvitse olla mikään esine tai paketoitava. Se voi olla vain pelkkä läsnäolo tai jouluaterialle kutsuminen, eikä mitään sen kummempaa tarvita lahjaksi. Lahjoja kannattaa antaa niille, keille se myös itsestä tuntuu hyvälle, koska siten itsellekin tulee siitä hyvä mieli. Vastalahjaa ei välttämättä tarvitse antaa, jos se ei tunnu hyvältä, sillä toinen ihminen on tahtonut vain antaa sinulle hyvän joulumielen lahjan myötä.

Monet ihmiset stressaavat eivätkä pidä joulusta. Mikä joulusta tekee inhottavan?

Onko joululle enää olemassa tiettyä merkitystä? Jouluhan on alkujaan kristillinen juhla ja sen myötä ihmiset ovat alkaneet kehitellä omaa juhlaa ja perinnettä. Jokaisella on tietenkin joululle oma merkitys ja syy miksi viettää sitä, oli se sitten krtistillinen eli perinteinen tai kaupallinen. Itselleni se on yhdessäolon juhla, johon kuuluu tietyt perinteet. Perinteisiini kuuluu oma perhe, joulusauna, jouluruokailu sekä hautuumaalla käynti.

Minusta stressaaminen on turhaa, eikä sillä ansaitse mitään hyvää, pelkkää mielipahaa. Joulusta ei tarvitse stressata, sillä jos valmistelut aloittaa pikkuhiljaa ei ole mitään syytä stressaamiseen. Jos joululahjoja tahtoo antaa, voi niitä myös tehdä itse, eivätkä niiden tosiaankaan tarvitse olla mitään suuria. Lahjoissa tärkeintä kuitenkin on se ajatus.

Itse olen todella jouluihminen, ja joululahjojen teon ja hankkimisen olen aloittanut pikkuhiljaa. Lahjoja annan läheisimmille ihmisille, sillä tahdon siten antaa toiselle hyvän joulumielen.

Joulu on ihana yhdessäolon juhla, joten kenenkään ei kuuluisi olla yksin juuri silloin.

Hyvä joulumieli on mielestäni todella tärkeää, joten luodaan ja levitetään ympärillemme hyvää joulumieltä hyvillä teoila!



 ' Roosa

tiistai 20. joulukuuta 2016

MY FAVORITE CHRISTMAS SONGS

Heips!


Nyt jos milloin, on aika virittäytyä joulutunnelmaan joululaulujen myötä! Enää neljä yötä  
Tässä teille mun lempparit! :--) Kuten näistä saattaa huomata, on moni laulu niitä joidenkin sanomia 'surullisia' joululauluja. Itseeni nämä iskee paremmin, kuin sellaiset riehakkaammat laulut, kauniita ja herkkiä :--)



 Jarkko Aholan ääni on aivan upea! Kylmät väreet menee kuunnellessa   Lisäksi tämä Raskasta Joulua - Tulkoon Joulu on mahtava!

 Antti    Näitä on pienempänä tullut paljon kuunneltua, edelleen yhtä ihania lauluja! Tuo viimeinen laulu on elokuvasta Joulutarina, ihana sekin  





Tykkään myös tosi paljon näistä Suvi Teräsniskan joululauluista :--) 'Hei Mummo' onkin tullut yläasteella esitettyä kuoron kanssa ja muutenkin soiteltua pianolla paljon, ihana laulu  



Nämä Siltsun joululaulut ovat myös niin kauniita   

Samoin tämä Juulia - Lumeen jäljet jää on tullut laulettua kuoron kanssa ala-asteella sekä esitettyä ylä-asteella meidän musiikin ryhmän kanssa joulujuhlassa :--) Loppuun vielä Elias Kaskinen - Tuli joulu ilotaloon, tämän vuoden kummibiisi Helsinki Missiolle  


 ' Roosa

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

JOULUINEN KYSYMYSPOSTAUS

Moikka!

Löysin tällaisen jouluisen kysymyspostauksen, joten ajattelin jakaa sen myös teidän kanssa. Ihanaa, jouluun on enää alle viikko! 


Miltä perinteinen joulupaitasi näyttää? En omista joulupaitaa, aikomus on ollut kyllä ostaa! Mutta jouluisin minulla on yleensä päällä jokin uusi, itse itselleni lahjaksi ostama jouluinen juhlapaita taikka mekko :--) 
On jouluaatto, mitä lasissasi on? Vettä / vichyä / glögiä / kahvia / kotimehua
Jos voisit ostaa ainoastaan yhden lahjan tänä vuonna, kuka sen saisi? Hmm, tekisin yhden paketin, joka on yhteinen sekä äidille että isälle!
Oletko koskaan tehnyt piparkakkutaloa? En ole itse valmistanut osia, mutta valmiista osista olen koonnut ja koristellut.



Suosikkipuuhasi joululomalla? Rentoutuminen, perheen kanssa oleminen, ystävien näkeminen, ulkoilu.
Ihanin joulumuistosi lapsuudesta? Niitä on niin paljon! Jokainen muistamani jouluaatto lapsuudessani ovat olleet ihania ja läheisten ympäröimiä. Ensimmäisenä tulee mieleen yksi joulu, jolloin saatiin lahjaksi elokuva Joulutarina. Myöhään illalla minä, siskoni ja mummuni tehtiin herkkulautaset ja aloimme katsomaan elokuvaa kaikki mummun silloisen isolla sängyllä pötköttäen. Ylipäätään meillä on jouluisin perinteenä katsoa joululeffoja sekä pelata lautapelejä paljon yhdessä, se on ihanaa  
Mitkä värit tekevät joulusi? Punainen ja valkoinen
Mistä jouluperinteistä et pidä tai mitkä skippaat vuosittain? Nyt ei tule kyllä mitään sellaista perinnettä mieleen ':--D Muistan, etten pienempänä tykännyt sopasta, joka aina joulupuuron kanssa tarjottiin, mutta nyt sekin on jo herkkua!
Oletko viettänyt joulua muualla, kuin kotimaassasi? En, enkä haluaisi!
On jouluaterian aika, mitä lautasellasi on? Perunoita, kinkkua, porkkanalaatikkoa, salaattia ja suolakaloja, leipänä rieskaa ja limppua.



Valkoiset vai värikkäät jouluvalot? Valkoiset. 
Mikä on jouluherkkujen suosikkisi? Hmm.. Rieska ja siihen päälle kinkkua, nam!
Kummasta pidät enemmän, jouluaatosta vai joulupäivästä? Jouluaatosta, sillä silloin tunnelma on aivan erityinen! 
Kuva- vai suklaajoulukalenteri? Molemmat kivoja, mutta kallistun hieman enemmän suklaajoulukalenterin puoleen :--p
Kuulutko pikkujoulukansaan? Onhan ne mukava aina järjestää :--) joten taidanpa kuulua! 



Oletko ollut tänä vuonna kiltti vai tuhma? Kyllä minä melko kiltti olen ollut, toivottavasti muutkin ajattelevat näin :'--D
Mitä odotat eniten joulussa? Sitä tunnelmaa ja että kaikki ovat yhdessä 
Mikä on joulussa tärkeintä? Edellisen vastauksen myötä, tunnelma ja yhdessä oleminen 
Laittaudutko aattona vai pysytteletkä pyjamassa? Entä joulupäivänä? Aattona laittaudutaan joulusaunan jälkeen, mutta joulupäivänä pysytellään pyjamassa. 
Kenelle on vaikein hankkia lahjaa? Yleensä isälle ja veljelle, mutta tänä jouluna se olikin helppoa :--D



❤' Roosa

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

WINTER WONDERLAND

Moikkamoi! 

Tätäkin postausta olen joka päivä aikonut tehdä.. noh, tänään vihdoin! Kiirettä nämä pari viikkoa on pitänyt, paljon koulujuttuja ja muuta. Tälläkin hetkellä koeviikko menossa, joka itselläni onneksi on melko rento! 

Mutta, ensiviikolla on joulu! Aivan ihanaa  Itselläni alkaa kaikki joululahjat olla jo koossa & kotonakin ollaan jo valmisteltu joulua. En malta odottaa perjantaita, jolloin suuntaan kotiin ihan kunnolla (tosin kaksi käyntiä koululla vielä ensiviikolla). Ihana päästä tekemään vielä viimeiset valmistelut ja sitten pikkuhiljaa rauhoittumaan siihen tunnelmaan  



Itsenäisyyspäiväkin tuli ja meni. Sen vietin kotona vanhempieni kanssa, hieman kuvailin, syötiin hyvää ruokaa, tehtiin joulutorttuja & juotiin glögiä, sekä tietenkin katsottiin linnanjuhlat. Itsenäisyyspäivä on yks kivoimmista päivistä myös! Silloin on se oma tunnelmansa ja tietää, että joulu lähestyy koko ajan. Ajattelin, että voisin tehdä joitain jouluun liittyviä postauksia. Sanokaa toki, jos teillä on ideoita niihin! :--) 
Ihana muuten, kun tuo lumi ei ole sulanut ja on ollut paljon ihania pakkaspäiviä! Kuvia on tosin nyt tullut otettua vähän, yleensä talvella muutenkin tulee hieman vähemmän kuvailtua. 


Palaillaan, toivottavasti pian! Siihen asti, tsempit vikoihin koulupäiviin ja ihanaa joulun odotusta! 

❤' Roosa

lauantai 3. joulukuuta 2016

ELIAS KASKINEN & PÄIVÄN SANKARIT 1/12/2016

Moikkamoi!

Kuukausi vaihtui vihdoin ja viimein pitkästä marraskuusta joulukuuhun, ja minulla se ei olis voinut paremmin alkaa! Empun kanssa hypättiin 15:35 linja-autoon, jolla matkustettiin Äänekoskelle. Siellä oli otsikostakin huomaten Eliaksen & Päikkäreiden keikka, joka oli viimeinen ikärajaton tältä vuodelta. Päätin heti syksyn keikkakalenterin ilmestyessä, että sinne mennään keinolla millä hyvänsä! Matkakaan kun ei kahta tuntia pitempi ollut :--) 

Saavuimme Äänekoskelle ja pienen panikoinnin (ainakin minulla heh) löysimme perille ystävällisen naisen neuvoilla. Sitä onnen määrää kun Nuorisokeskus Spotti näkyi edessä! Oli myös niin ihana tavata kaksi ystävää, joiden näkemisestä oli kerennyt kulua jo kolmisen kuukautta ❤ 

Ensimmäisenä esiintyi ilmeisesti kaksi paikallista nuorta. Sen jälkeen Mansesteri, joka esiintyi vähä yli ajan... Ja vihdoin illan odotetuin esiintyjä ❤ Keikka oli jälleen kerran aivan mahtava! Oli ihana kuulla täysin uusi biisi sekä uusin sinkku 'irti' livenä. Joka kerta saa vain todeta, että; kyllä, tässä on minun lempparibändi, jonka jokainen keikka on jotain niin parasta ja joista saa niin paljon energiaa 


Päivä ei siinä kello 10 aikoihin kuitenkaan ollut vielä ohi. Linja-auto takaisin starttasi vasta klo. 01:20, eikä kyytiä 24/7 auki olevaan abc'lle ollut tiedossa. Yllättäen kuitenkin eräs paikan järjestyksenvalvojista oli ajamassa kyseisen abc'n ohitse ja lupautui meidän jättämään sinne! Todella kiitollinen tästä, muuten oltaisiin voitu olla hieman pulassa :'--D Abc'llä haukattiin iltapalaa ja odoteltiin että saadaan soitella taksi takaisin linja-autoasemalle. Paluumatka sujui hyvin ja nukkumaan kämpille päästiin noin puoli viiden aikoihin. Siitä 2,5h unta ja reippaasti kouluun, tosin vain kahdeksi tunniksi!

Hetkeäkään en kadu, vaikka väsymyksen määrä oli kova. Jokainen keikka on sen matkan ja valvomisen arvoinen ❤ Ensivuonna jatketaan!


Kuunnelkaas kaikki yllä oleva biisi, jos ette ole sitä vielä kuulleet! Elias on tämän vuoden Helsinki Mission kummi, jota varten se on tehty. Upea


❤' Roosa